Onhan tässä aikaa vierähtänyt leiristä....tuli tässä välissä Tanskassakin käytyä siskoa ja perhettään moikkaamassa. Vappu oli sillä aikaa kotona vanhempieni hellässä hoivassa. Mutta siis itse leiriimme.
Meikäläinen valvoi taas ekan yön ja seuraavan päivän treenit menikin aika poskelleen. Harmittaa itseänikin moinen. Mutta Vappu kuitenkin kovasti yritti miellyttää tyhmää omistajaansa.
Taposen Katja oli myös hyvä tottiskouluttaja. Tähän asti on ollut kokemusta vain metsäjäljeltä, mutta tottis luonnistui aivan yhtä hyvin. Että kiitti vaan Katja .
Tottiksissa Vappu taas poikitti seuraamisessa. Ohjaaja hermostui ja koira hermostui. Kitinää ja hampaiden kiristystä....huoh.
Olin muuten osuvasti ottanut piponi TIUKKAPIPO mukaan.....
Tässä Vappu on jo jonkin verran suoristunut
Ja tämäkin näyttää jo ihan hyvältä
No, näissä kuvissa oli jo ehkä aika monta korjausliikettä takana....
Noudon luovutus. Tuli pyyhkeitä siitä, että Vappu nojaa minuun liikaa luovutuksessa.
Mutta en aio asiaan puuttua, ettei koira ala paineistua liikaa ja sitä kautta pureksimaan kapulaa.
Noutoliike kun on muutenkin ollut meille ongelmallinen. Vähemmän tuosta varmaan kokeissa menee pistetiä, kun siitä, että koira mälväisi kapulaa luovutuksessa.
Vapun eteenmenon palkka. Ja höh, porukka naureskeli tuolle sen eteenmenokisulle.....
Tottisten jälkeen suunnistettiin metsään esineruutuun. Joopa joo. Ohjaaja alkoi taas ahnehtimaan. Kevään eka esineruututreeni ja tää halusi tehdä sen kokeenomaisesti. Just! Kyllä taas kannatti...
Ja näinhän siis esineruutuun ilmottaudutaan kokeissa....
Sinne lähti. Eka esine nousi hyvin ja fiksu ohjaaja olisi jättänyt siihen, mutta ei tämä...
Lähetti koiran toiselle esineelle. Meni hölkkäämiseksi ja paskomiseksi, diipadaapa joo ja tralalaa....
No löytyi sekin sieltä lopulta aikamoisilla avuilla...
Sen verran ketutti oma käytös, että pyysin Tiinaa antamaan piiskaa
Seuraavan yön sain nukuttua oikein hyvin - patjavarastossa omassa rauhassa. Ja seuraavan päivän tottiksetkin meni jo heti paremmin.
Esineruudussa aloitettiin lähes alusta. Esine vietiin koiraa hetsaten alueelle ja laskettiin koira hakemaan. Seuraavan esineen viennissä koira käännettiin selkä alueeseen päin. Ja kylläpä Vappu haki esineitä aivan eri innolla kuin la:na.
Ja nyt jäi hjyvä fiilis treeneistä
Kiitos kaikille mukanaolijoille! Kivaa oli!
Ja kuvaaja-Tarjalle kiitos kuvista!
tiistai, 14. huhtikuu 2009
Kommentit