Tänään  olimme Vapun kanssa Hausjärven maneesissa tottistelemassa. Vetäjänä oli Riikka Veikkanen - rauhallinen ja muutenkin oikein miellyttävä kouluttaja. Paikalla oli koirakoita vajaa kymmenen.

Kun sitten meidän vuoro tuli, niin hieman jännitin Vapun suhtautumista maneesiin. Eihän me koskaan olla tuollaisessa paikassa vielä treenattu. Toin koiran maneesiin ja pistin sen heti maahan. Otin pallon hitaasti taskusta ja kun koira patosi, vapautus ja palkka. Hetki pelattiin pallolla ja sitten hommiin.
Vappu oli heti mukana. Ei ihmetellyt lainkaan outoa paikkaa. Ei haistellut maata tai käynyt "munkkibaarissa". Sille riittää kunhan mamma ja pallo (toivottavasti tässä järjestyksessä) ovat mukana, niin silloin on kaikki hyvin.

Olin ennen koiran hakemísta kertonut Riikalle, mikä on meidän ongelma - edistäminen seuraamisessa ja oikea paikka perusasennossa.

Aloin tekemään treeniä, kuten Vapun kanssa tähänkin asti. Muutama askel seuraamista ja pysähdys. Heti, jos otin pidemmän pätkän, alkoi koira edistämään. Riikka neuvoi, että ota pallo vasempaan käteen samalla lailla kuin "tutittaisin". Vappu ensin hypähteli, mutta lopetti melkein heti. Otin vain muutamaa askelta ja kun koira meni hyvin, vapautus ja palkka TAKAVIISTOON. Heidi, muistinpas!!!
Tätä samaa harjoitustahan ollaan tehty Heidin kanssa makupalalla. Nakkikäsi koiran pään takana. Pallolla taidan nyt jatkaa. Se on Vapulle paljon mieluisampi palkka, kuin nakki.
Viimeinen suoritus meni nappiin!

Lopuksi otin vielä luoksetulon. Jätin Vapun maahan  maneesin toiseen päähän ja kävelin itse toiseen. Koira odotti tosi nätisti. Ja matkaa oli kuitenkin jonkin verran. Kutsuin koiraa ja se tuli aivan täysillä! Palkkasin pallolla niin, että koira juoksi jalkojeni välistä. Hieman kyllä hirvitti koiran älytön vauhti kohti tullessa, mutta niin vain onnistuin heittämään pallon jalkojeni välistä ja saamaan koiran juoksemaan sieltä myös - kaatumatta itse...

Riikan kommentit treenimme jälkeen oli musiikkia korvilleni....Riikka sanoi, että olen S-E-L-K-E-Ä ohjaaja. Ensimmäinen ihminen, joka sanoo noin. Riikka saikin tästä kommentistaan heti aaltoja...Kiitos tästä kuuluu tietysti myös Heidille. Näitä asioita on jankattu niin paljon jo Heidin kanssa, että sellaiset asiat, jotka ovat minulle itselleni selkeitä, ovat sitä tietysti myös koiralle. Tilanne on heti toinen, kun harjoitellaan uutta asiaa, joka ei ole itselle vielä oikein valjennut. Silloin saattaa ohjaajan selkeys olla kaukana....
Riikka sanoi myös, että koira on todella hyvässä mielentilassa koko ajan. Kontakti ei herpaannu hetkeksikään ja koira korjaa/pyrkii korjaamaan heti pakotteesta. On se sitten sanallinen tai fyysinen pakote. Vietit ovat myös kohdallaan. Juuri tämän takia Vappu kestää niitä ohjaajankin virheitä. Ei ota heti nokkiinsa. Jaksaa silti työskennellä välillä sen "kädettömän" ohjaajan kanssa. Koira myös pysyy oikealla tasolla vietin suhteen. Se ei "kupli yli".
Viimeinen kommentti Riikalta oli vielä että "Oikein BUENO"!

Jälkikäteen kysyin, että piippasiko koira treenin aikana, koska itse en kiinnittänyt sellaiseen ainakaan huomiota. Eikä se piipannutkaan!!! Ainut kerta oli, kun olin komentanut koiran maahan keskustellessamme harjoituksesta Riikan kanssa. Silloin turhautuessaan piippasi muutaman kerran.

Ehdimme ottaa vielä toisen session. Nyt kokeilimme tuohon edistämiseen sitä, että pallo on edelleen vasemmassa kädessä koiran pään takana. Kun sanon seuraa, lähdenkin peruuttamaan ja siitä sitten samantien eteenpäin. Kun koira on oikeassa kohdassa, heti vapautus ja palkka. Heidin kanssa pohdimme tätä asiaa ja päädyimme siihen, että tätä voisi ottaa aina silloin tällöin ihan vaan muistutukseksi.  Tässä harjoituksessa voi ongelmaksi kuitenkin muodostua koiran poikitus. Sen olisi myös peruutettava suoraan. Sen vuoksi tässä on oltava tarkkana.  Tätä en harjoittele yksin, vain apuohjaajan kanssa.
Treeneistä jäi itselle tosi hyvä mieli. Ja täytyy sanoa, että Vapun kanssa kyllä kehtaa mennä minne vaan. Sen verran hienosti se käyttäytyy ja suoriutuu uusista tilanteista!