Aamulenkin yhteydessä menimme Miroa tapaamaan.

Kuvissa Miron kanssa kummityttöni Sofia ja pikkusiskonsa Sanni
Miroa pelotti kovasti. Onhan Hippa suuri koira siihen verrattuna. Voi sitä haukkumista ja kiljahtelua puolin ja toisin.
Hippa olisi kovasti halunnut päästä Miron lähelle, mutta tämä oli toista mieltä.

Lopulta laitoin Hipan maahan ja silloin Miro uskaltautuikin muutaman kerran Hipan kuonoa haistamaan. Hippa oli kiltisti paikallaan maassaolokäskyä totellen.
Kerran Miro tökkäsi tassullaan Hipan tassua kuin kokeillakseen, onko tuo elossa....
Miro on kyllä niin pieni, etten tiedä, onko järkevää päästääkään niitä leikkimään yhdessä. Se ei paljoa tarvitse, että iso koira saa tahtomattaan pahaa jälkeä aikaiseksi noin pienen koiran ollessa kyseessä. Mutta kimppalenkeillehän voi aina mennä. Voihan olla, että Hippa tajuaa Miron pienuuden ja osaa leikkiä nätisti.
Kommentit