Tänä aamuna lenkillä harrastin "koiranheittoa"....
Ja sitten "otin koiran kiinni"....
Eilen oltiin taas Tattiksella treenaamassa.
Nyt maahanmenoja lennosta ilman seuraamisliikettä. Vappu kyllä menee maahan, mutta "sukeltaen", kuten aikaisemminkin on ollut puhetta. Jossain vaiheessa se vaan on oppinut sen niin tekemään ja ei tietenkään tiedä tekevänsä mitään "väärin". Nyt sitten kerrotaan Vapulle, että sinne maahan mennään niiltä sijoiltaan ilman sukelluksia ;))
Ja seuraamisessa ohjaaja opettelee vasemmalle käännökset niin, että ne "tulee takaraivosta". (mutta kun se on niiiiin vaikeeta, edelleen..)
Istumaan jäämiset sujui jo aika hyvin. Pysähdyn vielä käskyä annettaessa. Eilen pystyin jättämään jo koiran ja kävelemään reilusti poispäin. Ja Vappu pysyi paikallan kuin tatti.
Seuraamaan lähtiessä Vapulla on ollu tapana liikahtaa paikallaan tai jopa paikoiltaan, mutta harjoitus on tuottanut tulosta. Eilen täytyi vain kerran ojentaa koiraa liikkumisesta käskyn jälkeen ja sen jälkeen se muisti asian. Hyvä Vappuli!
Ja sitten vielä muutama kuva aamuiselta lenkiltä.
Pakko oli päästää Hippakin juoksemaan. Ja mitä se tekee ensimmäiseksi.....juoksee läheiseen metsään ja taas kerran apinan raivolla haukkuu oravaa puussa. Meidän "oravaseisoja".....
Ja sitten vielä Hipan kaato
lauantai, 8. maaliskuu 2008
Kommentit